Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 36


 

Hyvinvointilautakunnan kokoukset syyskaudella 2024

 

Hyvltk 19.06.2024 § 36  

137/00.01.02/2024  

 

 

Valmistelija hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen, p. 0408608231

 

Rautavaaran kunnan hallintosäännön 66 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin toimielimen puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä myös peruuttaa kokouksen.

 

Esittelijä Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää pitää kokouksensa syyskaudella 2024 seuraavasti:

- keskiviikko 11.9.2024 klo 15:15
- keskiviikko 13.11.2024 klo 15:15
- keskiviikko 11.12.2024 klo 15:15

Tarvittaessa pidetään ylimääräisiä kokouksia puheenjohtajan kutsusta tai perutaan tarpeeton kokous.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Tarja Tuppurainen saapui kokoukseen pykälän käsittelyn aikana klo 15.23.