Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 10


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

kvalt 17.06.2024 § 10  

    

 

 Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään               kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Hallintosäännön 108 §:n mukaan               läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan nimenhuudolla, joka               toimitetaan teknisen kokouslaitteiston avulla tai aakkosjärjestyksessä               nimenhuudolla. Tämän jälkeen puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet               valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut sekä onko valtuusto laillisesti               koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

 

 Hallintosäännön mukaisesti esteestä osallistua valtuuston kokoukseen ovat ilmoittaneet seuraavat valtuutetut ja varavaltuutetut:

 - Matti Ahonen

 - Janne Pursiainen

 - Dimitrios Tsavaris

 

 Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön mukaisesti tähän kokoukseen on kutsuttu seuraavat varavaltuutetut:

 

 - valtuutettu Matti Ahosen tilalle Suomen Keskustan ensimmäinen varavaltuutettu Rauni Pursiainen

 - valtuutettu Janne Pursiaisen tilalle Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ensimmäinen varavaltuutettu Kari Savolainen

 - valtuutettu Dimitrios Tsavariksen tilalle ei saatu varavaltuutettua

 

 Suoritetun nimenhuudon jälkeen puheenjohtaja totesi, että paikalla oli 13 valtuutettua tai varavaltuutettua.

 

 Lisäksi puheenjohtaja totesi, että paikalla oli kunnanjohtaja Mikko Kärnä ja vs. hallintojohtaja Petra Kajanus, joka toimii pöytäkirjanpitäjänä.

 

 Kutsu 17.6.2024 pidettävään kunnanvaltuuston kokoukseen ja esityslista               liitteineen on julkaistu yleisessä tietoverkossa, luottamushenkilöiden               verkkopalvelussa ja kunnanviraston ilmoitustaululla sekä toimitettu tieto               julkaisusta sähköpostitse valtuutetuille 12.6.2024. Ilmoitus kokouksesta on               julkaistu paikallislehti Pitäjäläisessä 13.6.2024.

 

 

Päätös Kutsu valtuuston kokoukseen on toimitettu kuntalain ja hallintosäännön määräämällä tavalla ja paikalla oli enemmän kuin kaksi kolmasosaa valtuutetuista, joten puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.