Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 73


Avustushakemus Rautavaaran Työraitti ry

 

Rautavaaran Työraitti ry:n toiminta-avustushakemus 2024

 

khall 10.06.2024 § 73  

119/02.05.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja

 

Rautavaaran Työraitti ry on anonut vuodelle 2024 toiminta- ja kehittämisavustusta 25 000 euroa. Avustusta on tarkoitus käyttää yhdistyksen toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä henkilökunnan palkkauskustannuksiin.

 

Rautavaaran kunnan tarkastuslautakunta on vuoden 2023 arviointikertomuksessaan todennut, että kunnan tulisi pidättäytyä avustusten antamisesta Rautavaaran Työraitti ry:lle ja yhdistyksen tulisi tarvittaessa hakea avustuksia Pohjois-Savon hyvinvointialueelta, koska kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen järjestämisvastuu on siirtynyt hyvinvointialueille 1.1.2023 alkaen.

 

Yhdistyksen toiminta on kuitenkin järjestetty siten, että se on ottanut lähtökohdakseen kunnan myöntämän vuosittaisen avustuksen. On ymmärrettävää, että yhdistyksen toiminnan sopeuttaminen uuteen tilanteeseen vaatii aikaa ja koska myös Aluehallintovirasto on leikannut yhdistykselle myöntämäänsä avustusta merkittävästi, eikä yhdistys ole ehtinyt hakea avustuksia Pohjois-Savon hyvinvointialueelta, on todennäköistä että yhdistys ajautuu akuuttiin kriisiin ilman kunnan avustusta. Yhdistykselle perinteisesti myönnetty avustus on myös huomioitu kunnan talousarviossa vuodelle 2024.

 

Liitteenä on Rautavaaran Työraitti ry:n toiminta-avustushakemus. Sähköisen kokouksen puolella liitteenä on toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2023 sekä toimintasuunnitelma vuodelle 2024.

 

Hallintosäännön 3 luvun 7 § 61 kohdan mukaisesti kunnanhallitus ratkaisee

yhteisöavustusten jakoperusteet ja muiden avustusten jakamisen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Kärnä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

myöntää Rautavaaran työraitti Ry:lle 5000 euron toiminta-avustuksen ja toteaa, että tulevaisuudessa avustuksia ei enää myönnetä tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessaan esittämän linjauksen mukaisesti. Kunnanhallitus kehottaa Rautavaaran työraitti ry:tä sopeuttamaan taloutensa vastaamaan uutta toimintaympäristöä ja kehottaa yhdistystä hakemaan aktiivisesti rahoitusta toiminnalleen niin Pohjois-Savon hyvinvointialueelta kuin muistakin mahdollisista rahoituskanavista.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.