Dynasty tietopalvelu
Rautavaaran kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 13


Kokousasian teksti

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

kvalt 09.06.2025 § 13  

   

 

 

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Hallintosäännön 108 §:n mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan nimenhuudolla, joka toimitetaan teknisen kokouslaitteiston avulla tai aakkosjärjestyksessä. Tämän jälkeen puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut sekä onko valtuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

 

Hallintosäännön 95 §:n mukaisesti valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu.

 

Valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen on hallintosäännön 95 §:n mukaisesti koolle kutsunut kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Kukkonen.

 

Kutsu 09.06.2025 pidettävään kunnanvaltuuston kokoukseen ja esityslista liitteineen on julkaistu yleisessä tietoverkossa, luottamushenkilöiden verkkopalvelussa ja kunnanviraston ilmoitustaululla sekä toimitettu tieto julkaisusta sähköpostitse valtuutetuille 23.5.2025. Ensimmäiseen valtuuston kokoukseen kutsu ja esityslista on lähetetty myös kirjeitse.

 

Ilmoitus kokouksesta on julkaistu paikallislehti Pitäjäläisessä 5.6.2025.               

Päätös  
Hallintosäännön 95 §:n mukaisesti valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen on kutsunut koolle kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Kukkonen. Kutsu valtuuston kokoukseen on toimitettu kuntalain ja hallintosäännön määräämällä tavalla. Saman 95 §:n mukaisesti kokouksen avasi iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu Eero Kukkonen, joka johti puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat oli valittu. Paikalla oli enemmän kuin kaksi kolmasosaa valtuutetuista, joten iältään vanhin valtuutettu totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.