Dynasty tietopalvelu
Rautavaaran kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 23


Kokousasian teksti

 

Keskusvaalilautakunnan jäsenten vaali toimikaudelle 2025-2029

 

khall 19.05.2025 § 72 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jere Markkanen

 

 Vaalilain 13 §:n mukaisesti valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

 

 Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.

 

 Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenen ei kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta.

 

Vaikutusten arviointi -

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Kärnä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää

valita toimikaudeksi 2025-2029 keskusvaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, 3 muuta jäsentä ja vähintään 5 varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

kvalt 09.06.2025 § 23  

   

  

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita toimikaudeksi 2025-2029 keskusvaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, 3 muuta jäsentä ja vähintään 5 varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Päätös 

Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys keskusvaalilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi toimikaudelle 2025-2029.

Jäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Veijo Oinonen
  • Rauha Partanen
  • Maija Rossinen
  • Atte Stenström
  • Pekka Tuononen

Varajäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä kutsumisjärjestyksessä:

  • 1. varajäsen Dimitrios Tsavaris
  • 2. varajäsen Aleksi Elovaara
  • 3. varajäsen Pia Lievonen
  • 4. varajäsen Lasse Soininen
  • 5. varajäsen Tarja Tuppurainen

Puheenjohtajaksi esitettiin Pekka Tuonosta ja varapuheenjohtajaksi Veijo Oinosta.

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.