Dynasty tietopalvelu
Rautavaaran kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 18


Kokousasian teksti

 

Valtuuston vaalilautakunnan vaali toimikaudelle 2025-2029

 

khall 19.05.2025 § 67 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jere Markkanen

 

Hallintosäännön 119 §:n mukaan valtuusto valitsee toimikaudekseen suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan.

 

Lautakunnassa on kolme (3) jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.

 

Lautakunnan sihteerinä toimii valtuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei valtuusto toisin päätä.

 

Vaikutusten arviointi -

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Kärnä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää

valita valtuuston vaalilautakuntaan kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 2025-2029 sekä valita varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

kvalt 09.06.2025 § 18  

   

 

 

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita valtuuston vaalilautakuntaan kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 2025-2029 sekä valita varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös 

Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys vaalilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi toimikaudelle 2025-2029.

Jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä: 

  • Jäsen Kirsi Koskelo, varajäsen Tarja Tuppurainen
  • Jäsen Timo Tuovinen, varajäsen Jukka Muukka
  • Jäsen Hanne Tuppurainen, varajäsen Hannele Pursiainen

Puheenjohtajaksi esitettiin Kirsi Koskeloa ja varapuheenjohtajaksi Timo Tuovista.

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita vaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.