RSS-linkki
Kokousasiat:https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 14.01.2026/Pykälä 5
HYTE-työryhmän kokoonpano
Sivltk 14.01.2026 § 5
Valmistelija Kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Erik Räsänen
Hyvinvointi- ja kotoutumiskoordinaattori Annukka Jäntti-Ciprian
Taustaa
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021 6 §) velvoittaa, että kunnan on edistettävä asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä.
Rautavaaran kunnassa toimii yhdistetty hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä sekä ehkäisevän päihdetyön elin, jota kutsutaan HYTE-työryhmäksi. Nykymuotoisen HYTE-työryhmän perustamisesta ja kokoonpanosta päätti hyvinvointilautakunta (13.11.2024, § 59).
Rautavaaran hallintosäännön (voim. 1.1.2026 alkaen) 26 §:n mukaan sivistyslautakunta vastaa kunnan hyte-työstä. Niin ikään hallintosäännön 25 §:n 25 kohdan mukaan kukin lautakunta asettaa toimintojen järjestämisen kannalta tarpeelliset työryhmät.
Koska työryhmässä olisi mukana myös kunnanhallituksen alaisuuteen kuuluva kunnan työntekijä, HYTE-työryhmän kokoonpanon hyväksyy kunnanhallitus.
Ryhmän toiminnasta
Työryhmä on monialainen. Sen aihealueet liikkuvat muun muassa ehkäisevästä päihde- ja mielenterveystyöstä (EPT/EMT) liikunnallisen elämäntavan edistämiseen, ruokakasvatukseen, ja kotoutumiseen.
Ryhmän toiminnasta vastaa ja sitä koordinoi hyvinvointi- ja kotoutumiskoordinaattori.
Monialaisen työryhmän tavoitteena on jakaa tietoa ja työkaluja keskenänsä ja näin rakentaa yhdessä toimivaa ja käytännöllistä kokonaisuutta kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tavoitteena on yhteistyön sujuvoittaminen kunnan, hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin kesken. Työryhmän tehtävänä on viedä eri toimialoille hyvinvointitietoa ja menetelmiä.
Työryhmä kokoontuu noin 4–6 kertaa vuodessa virka-aikana. Työryhmän kokoontumisissa voi olla erilaisia painotuksia (ravitsemus, liikkuminen, ehkäisevä päihdetyö). Työryhmän kokouksiin voi osallistua myös etäyhteydellä.
HYTE-työryhmässä toimimisesta ei makseta erillisiä kokouspalkkioita.
HYTE-työryhmässä ei tehdä kunnallista päätöksentekoa. Työryhmässä ei käsitellä salaisiksi luokiteltavia tai yksittäisten ihmisten terveyteen liittyviä tietoja, vaan tietoa Rautavaaran alueen terveystilanteesta yleisellä tasolla.
Työryhmän kokoonpano ja siihen nimitettävät henkilöt
Hyvinvointi- ja kotoutumiskoordinaattori on kutsunut työryhmään jäseniksi henkilöitä, jotka tehtävänkuvansa puolesta ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa kunnan eri väestöryhmien kanssa. Työryhmään kuuluu kunnan työntekijöitä, minkä lisäksi siihen kutsutaan mukaan hyvinvointialueen ja kolmannen sektorin edustajia.
Nimitettävät henkilöt ovat ilmaisseet suostumuksensa osallistua työryhmän toimintaan. Kokoonpano on hyväksytty HYTE-työryhmän perustamisesta päättämisen yhteydessä (hyvla 13.11.2024, § 59).
Valtuustokauden vaihduttua hyvinvointilautakunta nimesi jäsenistään Jukka Muukan jatkamaan HYTE-työryhmässä (hyvla 3.9.2025, § 72).
Työryhmän kokoonpanoon muutostarpeet
HYTE-työryhmän jäsenet nimettiin syksyllä 2024 nimien perusteella. Kunnan henkilöstössä on kuitenkin tapahtunut henkilöstövaihdoksia, joten osa alun perin työryhmään nimetyistä henkilöistä ei ole enää kunnan palveluksessa. Siten jatkossa olisi selkeämpää nimetä työryhmän jäsenet työ- ja virkanimikkeiden perusteella.
Aiemman kokoonpanon lisäksi työryhmän toiminnassa on huomattu, että Rautavaaran kunnan työllisyyskoordinaattorin olisi hyvä osallistua kokouksiin.
Myös Pohjois-Savon hyvinvointialueen henkilöstössä on tapahtunut muutoksia, ja osa nimetyistä jäsenistä on pystynyt osallistumaan kokouksiin vain harvakseltaan tai ei ollenkaan. Siten hyvinvointialueen osalta jatkossa lähetetään kutsu hyvinvointialueen edustajille työ- ja virkanimikkeiden mukaan.
Kolmannen sektorin edustajat ovat pystyneet osallistumaan kokouksiin hyvin.
Työryhmä voi lisäksi kutsua kokouksiinsa muita asiantuntijoita tarpeen mukaan.
Liitteet ja oheismateriaali -
Vaikutusten arviointi Vaikutusten ennakkoarviointia ei ole tarpeen tehdä, koska asia koskee nimittämistä.
Esittelijä Vs. rehtori-sivistysjohtaja Silja Kavilo
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että
- Rautavaaran kunnan HYTE-työryhmän kokoonpanoa uudistetaan siten, että työryhmän jäsenet nimetään työryhmään työ- ja virkanimikkeiden perusteella.
- Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajiksi työryhmään hyvinvointi- ja kotoutumiskoordinaattorin, kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikön, erityisnuorisotyöntekijän, vapaa-aikaohjaajan, rehtori-sivistysjohtajan, apulaisrehtorin, päiväkodin johtajan ja työllisyyskoordinaattorin.
- Työryhmän kokouksiin kutsutaan Pohjois-Savon hyvinvointialueelta koulukuraattori, osastonhoitaja ja työikäisten sosiaaliohjaaja.
- Työryhmän kokouksiin kutsutaan edustajat Rautavaaran evankelisluterilaisesta seurakunnasta ja Rautavaaran helluntaiseurakunnasta.
- Lisäksi työryhmän yksittäisiin kokouksiin voidaan tarvittaessa kutsua myös muita asiantuntijoita.
Sivistyslautakunnan edustaja (nimetty hyvinvointilautakunnan kokouksessa 3.9.2025, § 72) jatkaa työryhmässä.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.