Dynasty tietopalvelu
Rautavaaran kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 54


Kokousasian teksti

 

Kunnanvaltuuston kokousten 26.1.2026 ja 23.2.2026 päätösten täytäntöönpano

 

khall 27.04.2026 § 54  

   

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Maria Puustinen

 

Kuntalain 39 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallituksen valvonta antaa mahdollisuuden korjata laillisuusvirheitä kuntalain 96 §:ssä säädetyllä tavalla.

 

Kunnanhallituksen suorittaman laillisuusvalvonnan kohteena ovat valtuuston päätösten mahdolliset menettelyvirheet, toimivallan ylitys sekä muu lainvastaisuus. Valvonta ei kohdistu päätöksen tarkoituksenmukaisuuteen. Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätökseen sisältyy yllä mainittu laillisuusvirhe, sen velvollisuutena on jättää päätös täytäntöön panematta ja sen on viipymättä saatettava asia valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 26.1.2026 käsiteltiin pykälät 1–6. Pöytäkirja on nähtävillä 27.1.2026 alkaen Rautavaaran kunnan nettisivuilla julkisessa tietoverkossa.

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 23.2.2026 käsiteltiin pykälät 7–11. Pöytäkirja on nähtävillä 24.2.2026 alkaen Rautavaaran kunnan nettisivuilla julkisessa tietoverkossa.

 

Liitteet ja oheismateriaali -

 

Vaikutusten arviointi -

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Kärnä

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää,

että kunnanvaltuuston kokouksen 26.1.2026 päätökset § 1–6 ja kunnanvaltuuston kokouksen 23.2.2026 päätökset § 7-11 ovat syntyneet lainmukaisesti sekä oikeassa järjestyksessä, ja ne kuuluvat valtuuston toimivaltaan eivätkä ole muutoinkaan lainvastaisia.

Kunnanhallitus päättää panna valtuuston edellä mainitut päätökset täytäntöön.

 

 

Päätös 

Hyväksyttiin yksimielisesti.