RSS-linkki
Kokousasiat:https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 129
Valtuustoaloite Rautavaaran kunnan alueella sijaitsevien pääväylien perusparannukseen Väylävirastolle
kvalt 28.09.2026
Valmistelija
Liitteet ja oheismateriaali Valtuustoaloite
Vaikutusten arviointi -
Esittelijä
Päätösehdotus
Päätös
Valtuutettu Harri Korhonen yhdessä neljäntoista muun valtuutetun kanssa jätti valtuuston puheenjohtajalle valtuustoaloitteen koskien Rautavaaran kunnan alueella sijaitsevien pääväylien perusparannusta. Valtuustoaloite on pöytäkirjan liitteenä.
Hallintosäännön 150 §:n mukaisesti valtuustoaloite päätettiin lähettää enempää käsittelemättä kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
khall 19.10.2026
36/00.01.02/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Maria Puustinen
Liitteet ja oheismateriaali -
Vaikutusten arviointi -
Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Kärnä
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää
- merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja
- antaa kunnanjohtajan ja teknisen johtajan tehtäväksi valmistella ja toimittaa Väylävirastolle ja Itä-Suomen elinvoimakeskukselle kirjelmän, jossa esitetään aloitteessa mainittujen tieosuuksien kuntokartoitusta, perusparannustarpeiden arviointia ja kiireellisten liikenneturvallisuustoimenpiteiden toteuttamista. Kirjelmä toimitetaan kunnanhallitukselle tiedoksi.
Päätös