RSS-linkki
Kokousasiat:https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 132
Välirahoituksen määrän korottaminen Saarelan saunahankkeeseen
khall 19.10.2026
61/02.07.00/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Maria Puustinen
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 07.04.2026 § 44 myöntää Rautavaaran kyläyhdistys ry:lle korotonta välirahoitusta enintään 35 000 euroa Saarelan saunahankkeen toteuttamiseen.
Saarelan saunahanke on saanut Elinvoimakeskukselta myönteisen päätöksen 24.8.2026. Hankkeen lopulliset kustannukset ovat kuitenkin tarkentuneet Elinvoimakeskuksen kanssa käydyn keskustelun myötä. Yhdistyksen hakemuksen mukaan saunahankkeen julkisen rahoituksen osuudeksi on tarkentunut 40 988,75 euroa. Koska kaikkien kulujen täytyy olla maksettuna ennen lopullisen tuen hakemista, yhdistys hakee
korotusta välirahoituksen määrään. Näin ollen korotus aiemmin myönnettyyn rahoitukseen olisi 5 988,75 euroa.
Hallintosäännön mukaisesti kunnanhallitus päättää mm. lainojen antamisesta ja lainajärjestelyistä.
Liitteet ja oheismateriaali Välirahoitushakemus 22.9.2026
Vaikutusten arviointi -
Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Kärnä
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää
korottaa Rautavaaran kyläyhdistys ry:lle myönnettävää korotonta välirahoitusta Saarelan saunahankkeen toteuttamiseen 5 988,75 eurolla niin, että välirahoitus on kokonaisuudessaan 40 988,75 euroa.
Päätös