Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 13



 

Hyvinvointilautakunnan toimintakertomus 2023

 

Hyvltk 11.03.2024 § 13  

51/02.00/2024  

 

 

Valmistelija hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen, p.0408608231

 

Rautavaaran kunnan sisäisen tilinpäätösohjeen mukaan tilinpäätöksen toimintakertomuksen tekstiosa valmistellaan tulosalueittain. Lautakunnille laaditaan myös raportti tulosyksikkötason toteutumista. Tulosaluekohtaisten raporttien tulee olla valmiita ja lautakunnan esityslistan mukana julkaistuja viimeistään 20.3.2023.

 

Hallintosäännön 10 §:n kohdan 10 mukaan hyvinvointilautakunnan toimivaltaan kuuluu hyväksyä palvelualueen toimintakertomus.

 

Hyvinvointilautakunnan toimintakertomus ja tulosyksikkötasoinen toteumaraportti vuodelta 2023 ovat tämän pykälän liitteenä. Oheismateriaalina lisäksi kustannuspaikkatasoinen toteuma. 

 

 

Esittelijä Vapaa-aika ja kulttuuripäällikkö Erik Räsänen

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä toimintakertomuksen mukaisen talouden ja toiminnan toteuman vuodelta 2023 ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle toimintakertomuksen hyväksymistä liitteen mukaisena.

 

Päätös   Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä toimintakertomuksen mukaisen talouden ja toiminnan toteuman vuodelta 2023 ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle toimintakertomuksen hyväksymistä liitteen mukaisena.