Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 15


Tuntijako, Rautavaaran perusopetus

 

B1-kielen tuntijakomuutos ja Rautavaaran kunnan tuntijaon muutokset 1.8.2024 lukien

 

Hyvltk 11.03.2024 § 15  

55/12.00.00/2024  

 

 

Valmistelija hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Marianne Korkalainen, p.0408608231

 

Valtioneuvoston asetuksella 111/2023 on muutettu perusopetuksen tuntijakoa. Tuntijakouudistuksen myötä B1-kielen opetusta tulee järjestää perusopetuksen aikana vähintään 7 vuosiviikkotuntia 1.8.2024 alkaen siten, että opetusta on

 

  • kaksi vuosiviikkotuntia 6. luokalla
  • kaksi vuosiviikkotuntia 7. luokalla
  • kolme vuosiviikkotuntia 8.–9. luokalla.

 

Opetuksen järjestäjä voi päättää paikallisessa opetussuunnitelmassa, kuinka edellä mainitut 3 vuosiviikkotuntia sijoitetaan 8. ja 9. luokalle. Koska uusi tuntijako koskee kaikkia vuosiluokkia 7–9, B1-kielen opetusta tulee järjestää 8. ja 9. luokalla siten, että 9.-luokkalaiset saavat yhden vuosiviikkotunnin lisää opetusta lukuvuonna 2024–2025.

 

Valtakunnallinen B1-kielen tuntijakomuutos edellyttää muutoksia opetuksen järjestäjän paikalliseen tuntijakoon. Muuttunut tuntijako ja sen mukaiset paikalliset opetussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2024.

 

Rautavaaran kunnassa ruotsin kielen opetusta järjestetään tällä hetkellä

 

  •      kaksi vuosiviikkotuntia 6. luokalla
  •      kaksi vuosiviikkotuntia 7. luokalla
  •      ja yksi vuosiviikkotunti sekä 8. että 9. luokalla

 

1.8.2024 alkaen ruotsin kieltä opetetaan Rautavaaran kunnassa 9. vuosiluokalla 2 vuosiviikkotuntia, mutta muiden vuosiluokkien ruotsin kielen opetukseen ei tehdä muutoksia. Näin ollen yhdeksännen vuosiluokan opiskelijoille tulee syksystä 2024 alkaen yksi ylimääräinen ruotsin kielen oppitunti.

 

Rautavaaran kunnassa perusopetuksen oppilaiden vuosiviikkotuntimäärä on kokonaisuudessaan 231 valtakunnallisen minimin olleessa 225. Yläkoulussa oppilaiden koulupäivän kesto on 8-14.50 (kuusi opetustuntia/päivä, 30vvt/luokka). Koulukyydit kotiin lähtevät klo 14. Koulukuljetusten sujuvoittamiseksi ja jo nyt valtakunnallisen minimin ylittävän kokonaistuntimäärän perusteella tuntijakomuutos tehdään niin, ettei kokonaistuntimäärä entisestään lisäänny. Opetusta vähennetään siis vastaavasti 1 vuosiviikkotunti valtakunnalliseen tuntijakominimiin nähden ylimääräisistä vuosiviikkotunneista. Tämä tunti vähennetään 9. vuosiluokalta.

 

Uudessa kuntakohtaisessa tuntijakoesityksessä yhdeksänneltä vuosiluokalta vähennetään 1.8.2024 alkaen yksi lyhytvalinta. Muutoksen myötä 9.luokkalaiset opiskelevat jatkossa lukuvuoden aikana yhden pitkän valinnaisen (2vvt), yhden taide- ja taitoainevalinnaisen (2vvt) sekä yhden lyhytvalinnan (1vvt). Ennen muutosta 9.luokkalaiset ovat opiskelleet lukuvuoden aikana yhden pitkän valinnaisen (2vvt), yhden taide- ja taitoainevalinnaisen (2vvt) sekä kaksi lyhytvalintaa (1vvt + 1vvt).

Liitteenä ehdotus Rautavaaran kunnan perusopetuksen uudeksi tuntijaoksi.

 

 

Esittelijä Vapaa-aika ja kulttuuripäällikkö Erik Räsänen

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää tuntijakouudistuksen mukaisesti
1) lisätä ruotsin kielen opetusta yhden vuosiviikkotunnin verran 9. vuosiluokalla 1.8.2024 lukien

2) vähentää 9. vuosiluokan valinnaisia yhdellä vuosiviikkotunnilla 1.8.2024 lukien. Päätöksen myötä 9. vuosiluokalla opiskellaan lukuvuodesta 2024-2025 alkaen kahden lyhytvalinnan sijaan vain yksi lyhytvalinta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.