Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 1


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

kvalt 08.04.2024 § 1  

    

 

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Hallintosäännön 108 §:n mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan nimenhuudolla, joka toimitetaan teknisen kokouslaitteiston avulla tai aakkosjärjestyksessä nimenhuudolla. Tämän jälkeen puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut sekä onko valtuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

 

Hallintosäännön mukaisesti esteestä osallistua valtuuston kokoukseen ovat ilmoittanut seuraava valtuutettu:

 - Matti Ahonen

Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön mukaisesti tähän kokoukseen on kutsuttu seuraava varavaltuutettu:

 - valtuutettu Matti Ahosen tilalle Suomen Keskustan ensimmäinen varavaltuutettu Rauni Pursiainen

Suoritetun nimenhuudon jälkeen puheenjohtaja totesi, että paikalla oli 14 valtuutettua tai varavaltuutettua.

Lisäksi puheenjohtaja totesi, että paikalla oli kunnanjohtaja Mikko Kärnä ja vs. hallintojohtaja Petra Kajanus, joka toimii pöytäkirjanpitäjänä.

Kutsu 8.4.2024 pidettävään kunnanvaltuuston kokoukseen ja esityslista liitteineen on julkaistu yleisessä tietoverkossa, luottamushenkilöiden verkkopalvelussa ja kunnanviraston ilmoitustaululla sekä toimitettu tieto julkaisusta sähköpostitse valtuutetuille 26.3.2024. Ilmoitus kokouksesta on julkaistu paikallislehti Pitäjäläisessä 4.4.2024.               

Päätös Kutsu valtuuston kokoukseen on toimitettu kuntalain ja hallintosäännön määräämällä tavalla ja paikalla oli enemmän kuin kaksi kolmasosaa valtuutetuista, joten puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.