Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 6


Kunnan tase 31.12.2022 ja avaustase 1.1.2023

 

Kunnan vuoden 2023 avaavan taseen vahvistaminen

 

khall 19.02.2024 § 17 

 

 

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja, kirjanpitäjä

 

Kirjanpitolautakunnan hyvinvointi- ja kuntajaosto on antanut 16.5.2023 lausunnon nro 128 hyvinvointialueille siirtyvien omaisuus- ja pääomaerien käsittelystä kunnan ja kuntayhtymän kirjanpidossa.

 

Lausunnon mukaan kunnista hyvinvointialueille siirtyvät omaisuus- ja pääomaerät kirjataan alkusaldojen muutoksina tilinavauksen päiväyksellä 1.1.2023. Tilinavauksessa kirjaamisen tarkoituksena on, että peruspääomaa vastaan kirjattavia omaisuus- ja pääomaerien siirtoja ei esitetä vuoden 2023 liiketapahtumina talousarvion toteutumisvertailussa eikä rahoituslaskelmassa. Muut kirjaukset esitetään normaalisti vuoden 2023 liiketapahtumina ja ne voivat vaikuttaa vuoden 2023 tulokseen.

 

Kirjanpitolain mukaan tilinavauksen tulee perustua edellisen tilikauden päättäneeseen taseeseen. Kirjanpitovelvollisen tulee huolehtia alkusaldoihin kirjattavien muutosten riittävästä dokumentoinnista, jotta voidaan varmistaa aukoton kirjausketju edellisen vuoden päättävästä taseesta lopullisiin alkusaldoihin.

 

Vuoden 2023 avaava tase

Hyvinvointialueelle siirtyvät kuntayhtymien jäsenosuudet ja irtain omaisuus vähennetään kunnan taseen omaisuuseristä. Siirto kirjataan kunnan kirjanpidossa peruspääomaa vastaan, ellei kunta toisin päätä.

 

Vuoden 2023 avaavaan taseeseen kirjataan peruspääomaa vähentävänä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän jäsenosuudet 1 349 360,92 ja 5 700,00 sekä Vaalijalan kuntayhtymän jäsenosuus 9 653,29 euroa. Kirjaus toteutetaan tase-erien välisenä siirtona.

 

Voimaanpanolain mukaan kunnasta hyvinvointialueelle siirtyvä lomapalkkavelka kirjataan kunnan peruspääomaa vastaan.

 

Hyvinvointialueelle siirtyneen henkilöstön lomapalkkavelan kirjaus 468 236,07 euroa toteutetaan tase-erien välisenä siirtona.

 

Vertailuvuoden tase

Voimaanpanolain perusteella tehtävät omaisuuden ja pääomien siirtoja koskevat kirjaukset eivät ole luonteeltaan kirjanpitoperiaatteiden muutoksia tai aikaisempien tilivuosien virheiden oikaisuja, joten kunnan tilinpäätöksessä 2023 vertailuvuotena olevan edellisen tilikauden päättäävään taseeseen 2022 ei tehdä oikaisuja vaan tarvittavat tiedot annetaan liitetiedoissa.

 

Liitteenä ovat kunnan tase 31.12.2022 sekä avaustase 1.1.2023.

 

Esittelijä Vs.hallintojohtaja Petra Kajanus

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää

hyväksyä vuoden 2023 avaavan taseen sekä siihen liittyvät muutokset kunnan peruspääomassa.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

kvalt 08.04.2024 § 6  

47/02.02.02/2024  

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Kärnä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää

hyväksyä vuoden 2023 avaavan taseen sekä siihen liittyvät muutokset kunnan peruspääomassa.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.