Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.03.2024/Pykälä 16



 

Teknisen lautakunnan toimintakertomus 2023

 

Teknltk 21.03.2024 § 16  

    

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Jaakko Hintikka

 

Rautavaaran kunnan sisäisen tilinpäätösohjeen mukaan tilinpäätöksen toimintakertomuksen tekstiosa valmistellaan tulosalueittain. Lautakunnille laaditaan myös raportti tulosyksikkötason toteutumista. Tulosaluekohtaisten raporttien tulee olla valmiita ja lautakunnan esityslistan mukana julkaistuja viimeistään 20.3.2024.

 

Hallintosäännön 12 §:n kohdan 10 mukaan teknisen lautakunnan toimivaltaan kuuluu hyväksyä palvelualueen toimintakertomus.

 

Teknisen lautakunnan toimintakertomus, tulosalue- ja tulosyksikkötasoinen toteumaraportti vuodelta 2023 ovat tämän pykälän liitteenä.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jaakko Hintikka

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hyväksyä toimintakertomuksen mukaisen talouden ja toiminnan toteuman vuodelta 2023 ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle toimintakertomuksen hyväksymistä liitteen mukaisena.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti hyväksyä toimintakertomuksen mukaisen talouden ja toiminnan toteuman vuodelta 2023 ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle toimintakertomuksen hyväksymistä liitteen mukaisena..