Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 53



 

Nuorisovaltuuston toimintasäännön hyväksyminen

 

Nuorvalt 03.04.2024 § 5 

 

 

 

Valmistelija Erityisnuorisotyöntekijä Lasse Pehkonen

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Nuorisovaltuusto on tutustunut toimintasääntöön ja toteaa, että muutosehdotuksen voi esitellä kunnanhallitukselle

 

Päätös Nuorisovaltuusto on tutustunut toimintasääntöön ja käynyt läpi toimintasääntöön esitetyn muutosehdotuksen. Nuorisovaltuusto on päättänyt hyväksyä muutosehdotuksen yksimielisesti ja toteaa, että sen voi esitellä kunnanhallitukselle.

 

 

khall 22.04.2024 § 53  

    

 

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja

 

Rautavaaran kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö on tullut voimaan kunnanhallituksen päätöksellä 21.6.2021 § 116. Uuden nuorisovaltuuston aloitettua toimintansa on tullut tarpeelliseksi päivittää toimintasääntöä.

 

Muutosehdotuksena nuorisovaltuusto ehdottaa toimintasäännön § 2 seuraavaa:

 

Tämänhetkinen toimintasääntö

§ 2 Nuorisovaltuuston valinta

”Nuorisovaltuustossa voivat toimia ja sen jäseniksi voidaan valita valintahetkellä 13–20-vuotiaat nuoret, joiden kotikunta on Rautavaaran kunta. Nuorisovaltuuston jäsen tai varajäsen on oikeutettu jatkamaan nuorisovaltuustossa toimikautensa loppuun saakka, vaikka hän menettää vaalikelpoisuuden kesken kauden. Nuorisovaltuuston muodostaa 3-7 nuorta. Mikäli nuorisovaltuuston kauden aikana valtuustosta jää jäseniä pois niin, että valtuutettujen määrä alittaa vähimmäismäärän, on heidän tilalleen valittava uudet jäsenet. Nuorisovaltuusto on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet valtuutetuista. Nuorisovaltuuston kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus on edellä mainittujen lisäksi nuorisopalveluiden edustajalla. Muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta nuorisovaltuusto päättää erikseen.”

 

Uusi luonnos

 § 2 Nuorisovaltuuston valinta

”Nuorisovaltuustossa voi toimia ja sen jäseneksi voidaan valita 13–20-vuotias tai sen valintavuonna täyttävä nuori, jonka kotikunta on Rautavaaran kunta tai hän opiskelee kokoaikaisesti Rautavaaran peruskoulussa tai lukiossa. Nuorisovaltuuston jäsen tai varajäsen on oikeutettu jatkamaan nuorisovaltuustossa toimikautensa loppuun saakka, vaikka hän menettää vaalikelpoisuuden kesken kauden.

 

Nuorisovaltuuston muodostaa 3–7 nuorta. Mikäli nuorisovaltuuston vahvuus on alle seitsemän (7) nuorta, voidaan uusia jäseniä ottaa toimikauden aikana nuorisovaltuuston kokouksessa tehdyllä päätöksellä.

 

Jos valtuustosta jää jäseniä pois kesken kauden niin, että valtuutettujen määrä alittaa vähimmäismäärän, on heidän tilalleen valittava uudet jäsenet. Nuorisovaltuusto on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet valtuutetuista.

 

Nuorisovaltuuston kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus on edellä mainittujen lisäksi nuorisopalveluiden edustajalla. Muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta nuorisovaltuusto päättää erikseen.”

 

Liitteenä nuorisovaltuuston tämänhetkinen toimintasääntö ja ehdotus Rautavaaran nuorisovaltuuston toimintasäännöksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Kärnä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

hyväksyä liitteenä olevan Rautavaaran nuorisovaltuuston toimintasäännön ja määrää sen tulevaan voimaan 23.4.2024.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.