Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 05.04.2024/Pykälä 13


 

Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus

 

Tarkltk 05.04.2024 § 13  

    

 

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja kertoo omia näkemyksiään vuoden 2023    toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta; missä asioissa onnistuttiin ja missä asioissa on edelleen kehittämisen tarvetta.

 

Lisäksi puheenjohtaja kertoo muista kunnan ajankohtaisista asioista noin klo 13.15-13.45.

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja    

 

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta, keskusteltuaan ko. asioista, merkitsee katsauksen tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.