Dynasty tietopalvelu
Rautavaaran kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.03.2026/Pykälä 16


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1Muistio katselmuksesta 26.2.
(pdf 80.19 kb)

Kokousasian teksti

 

Hylätty talo kiinteistöllä 687-407-4-381

 

Teknltk 19.02.2026 § 4 

 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Mikko Kärnä

 Tekninen johtaja Jaakko Hintikka

 

Kunnan omistamalla maapohjalla (687-407-4-381 RAUTALA) sijaitsee käyttämättömänä oleva rakennus. Rakennus on ollut käyttämättömänä yli 10 vuotta ja voidaan olettaa että, rakennus muodostaa turvallisuusriskin sekä asiattoman liikkumisen että rakenteellisen kunnon heikkenemisen vuoksi.

 

Kauppakirjan (8.12.2011) perusteella kauppa on kohdistunut rakennuksiin, ei maapohjaan. Maapohja on vuokrattu ostajille pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella (30 vuotta).

 

Ostajat ovat sitoutuneet käynnistämään asumis- ja yritystoiminnan kaupan kohteessa, rakennusta ei kuitenkaan ole käytetty sopimuksen edellyttämään tarkoitukseen.

 

Kunnan kirjanpidon mukaan maanvuokra on laskutettu vuosilta 2012–2022, mutta vuokraa ei ole maksettu lainkaan, vaan saatavat on jouduttu kirjaamaan luottotappioksi. Vuokranmaksuvelvoitteen laiminlyönti on siten jatkunut yli kymmenen vuoden ajan.

 

Toimivalta ja oikeusperusta:

 

1) Maanvuokralaki (258/1966)

Vuokranmaksuvelvoitteen pitkäaikainen ja olennainen laiminlyönti sekä vuokra-alueen käyttäminen sopimuksen vastaisesti muodostavat maanvuokralain mukaisen perusteen vuokrasopimuksen purkamiselle. Vuokranmaksuvelvoite perustuu suoraan vuokrasopimukseen eikä se olisi edes edellyttänyt erillistä laskutusta.

 

2) Rakennusvalvonnan toimivalta

Vaarallinen ja purkukuntoinen rakennus voidaan määrätä käyttökieltoon tai purettavaksi, mikäli siitä aiheutuu ilmeistä vaaraa turvallisuudelle.

 

3) Pelastuslaki (379/2011)

Pelastusviranomaisella on toimivalta määrätä välittömät vaaranpoistotoimet sekä tehostaa määräyksiä uhkasakolla tai teettämisuhalla.

 

Vuokralaiselle on toimitettu kirjallinen kehotus korjata vuokranmaksun laiminlyönnit määräaikaan mennessä.

Vuokralainen on puhelinkeskustelussa myöntänyt vastaanottaneensa viestit rakennusta koskevasta asiasta.

 

 

Liitteet ja oheismateriaali Muistio asianosaisen tavoittamisesta, vuokrasopimus tontista ja kauppakirja rakennuksesta oheismateriaalina.

 

Vaikutusten arviointi Toimenpiteet tähtäävät yleisen turvallisuuden ja viihtyvyyden parantamiseen taajama-alueella.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jaakko Hintikka

 

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää:

  1. käynnistää ja toteuttaa maanvuokrasopimuksen purkumenettelyn olennaisten sopimusrikkomusten perusteella,
  2. määrää teknisen johtajan järjestämään rakennusvalvonnan, ympäristönsuojelun ja pelastusviranomaisen yhteisen katselmuksen kohteessa.

 

 

 

Päätös

Tekninen lautakunta päätti:

  1. käynnistää ja toteuttaa maanvuokrasopimuksen purkumenettelyn olennaisten sopimusrikkomusten perusteella,
  2. määrätä teknisen johtajan järjestämään rakennusvalvonnan, ympäristönsuojelun ja pelastusviranomaisen yhteisen katselmuksen kohteessa.

 

Teknltk 12.03.2026 § 16  

46/10.03.02.02/2026  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Jaakko Hintikka

 Rakennustarkastaja Henri Korkalainen

 

Teknisen lautakunnan päätösken mukaisesti kohteella järjestettiin rakennusvalvonnan, ympäristönsuojelun ja pelastusviranomaisen yhteinen katselmus 26.2.2026. Muistio katselmuksesta liitteenä.

 

Katselmuksella todettiin, ettei rakennus sovellu enää asumiseen eikä minkäänlaiseen yritystoimintaan.

 

Tontin vuokrat on maksamatta koko vuokrausajalta, eikä tonttia ole käytetty koko vuokrausaikana vuokrasopimuksen mukaiseen käyttöön.

 

Maanvuokralaki 25/1966 § 34:

”Kun vuokrasuhde päättyy, on vuokranantaja, jollei tässä laissa toisin säädetä, velvollinen suorittamaan lunastuksen tontilla olevista rakennuksista, puista ja pensaista sekä pysyvään käyttöön tarkoitetuista laitteista ja laitoksista, mitkä vuokrasuhteen päättyessä siirtyvät hänen omistukseensa.

Lunastusta suoritetaan se määrä, mihin lunastettava omaisuus vuokrasuhteen päättymisen ajankohta paikkakunnalla käyvän hinnan mukaan arvioidaan siinä kunnossa missä se silloin on.  Jos rakennuksia, laitteita ja laitoksia voidaan edelleen käyttää entiseen tarkoitukseensa, on arvioinnissa lisäksi otettava huomioon niiden tuotto.”

 

Rakennuksen kunto ja Rautavaaran markkinatilanne huomioiden on ilmeistä, että rakennus on arvoton ja siitä koituu ainoastaan kuluja vuokranantajalle. 

 

Liitteet ja oheismateriaali Muistio katselmuksesta 26.2.2026

 

Vaikutusten arviointi -

 

Esittelijä Tekninen johtaja Jaakko Hintikka

 

Päätösehdotus

Tekninen lautakunta päättää:

  1. Irtisanoa tontin vuokrasopimuksen maksamattomien vuokrien ja sopimusrikkomusten vuoksi
  2. lunastaa tontilla sijaitsevan rakennuksen irtaimistoineen arvottomana
  3. käynnistää toimet rakennuksen purkamiseksi välittömästi

 

 

Päätös 

Tekninen lautakunta päätti:

  1. irtisanoa tontin vuokrasopimuksen maksamattomien vuokrien ja sopimusrikkomusten vuoksi
  2. lunastaa tontilla sijaitsevan rakennuksen irtaimistoineen arvottomana
  3. käynnistää toimet rakennuksen purkamiseksi välittömästi