RSS-linkki
Kokousasiat:https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 03.09.2026/Asianro 57
Uuden päiväkodin hanke, rakennuttajakonsultin valinta
Teknltk 03.09.2026
201/02.07.00/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Jaakko Hintikka
Rautavaaran kunnan talousarviossa on varattu investointimääräraha uuden päiväkodin hankkeen suunnitteluvaiheelle.
Tekninen toimi on kartoittanut mahdollisuuksia ja soveltuvia tiloja toteuttaa uusi päiväkoti muutoksilla johonkin olemassaolevista kunnan kiinteistöistä. Soveltuvaa tilaa, jossa kustannuksiltaan järkevillä muutoksilla olisi mahdollista tarjota varhaiskasvatukseen soveltuvat tilat, ei kuitenkaan ole löytynyt.
Tekninen toimen käsityksen mukaan uusi päiväkoti on järkevin toteuttaa kilpailuttamalla rakentamisen toteutusurakka tilaajan valmiilla suunnitelmilla. Näin toimien tilaajalla ja käyttäjillä on paras mahdollisuus vaikuttaa uusien tilojen kokoon ja varusteluihin jo suunnitteluvaiheessa.
Suunnitteluvaihe käynnistyy rakennuttajakonsultin ja pääsuunnittelijan valinnalla. Valittu konsultti johtaa yhdessä pääsuunnittelijan kanssa hankesuunnitteluryhmän toiminnan. Rakennuttajakonsultti toimii myös rakentamisen valvojana.
Tekninen toimi on kartoittanut sopivia ehdokkaita konsultin valinnaksi ja käynyt markkinavuoropuhelua usean konsulttiehdokkaan kanssa hankkeen konsultin työmäärästä ja toimenkuvasta.
Hankkeen koosta, sijainnista ja työtilanteista johtuen vain yksi konsulttiyritys oli halukas ja kykenevä tekemään tarjouksen.
Liitteet ja oheismateriaali Oheismateriaalina tarjouspyyntö ja saadut tarjoukset
Vaikutusten arviointi -
Esittelijä Tekninen johtaja Jaakko Hintikka
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää valita uuden päiväkodin hankkeeseen rakennuttajakonsultiksi Rakennuttajapalvelu Onsepro Oy:n tarjouksen mukaan hintaan 21 354,58 euroa alv 0%.
Päätös