Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rautavaaran kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 75


Ohjeet henkilöstön huomioimisesta

 

Henkilöstön huomioiminen

 

Yhtkom 30.05.2024 § 9 

 

 

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja

 

Ohjeet henkilöstön huomioimisesta on laadittu vuonna 2002 (kunnanhallitus 4.11.2002 § 222), ja nyt ohjeet on nähty aiheelliseksi päivittää.

 

Ohjeisiin tehtävät päivitykset

Kunta huomioisi jatkossa henkilöstöään pitkäaikaisesta Rautavaaran kunnan palvelusta alla olevan listauksen mukaisesti

• 10 vuoden palvelusta 1 palkallinen vapaapäivä

• 20 vuoden palvelusta 2 palkallista vapaapäivää

• 30 vuoden palvelusta 3 palkallista vapaapäivää

• 40 vuoden palvelusta 4 palkallista vapaapäivää

Nämä palvelusvuosien perusteella myönnettävät vapaapäivät tulisivat hyödynnettäväksi takautuen Rautavaaran kunnassa työskenneltyjen vuosien perusteella. Eli esimerkiksi, jos henkilö työskentelee tällä hetkellä Rautavaaran kunnassa ja palvelusvuosia Rautavaaran kunnassa on ohjeen hyväksymisajankohtana kertynyt 10 vuotta, saa henkilö 1 palkallisen vapaapäivän.

 

Lisäksi ohjeeseen tehtäisiin muutos Kuntaliiton ansiomerkin hakemisesta, eli ansiomerkin voisi hakea vuosien (10, 20, 30 tai 40 vuotta) täyttyessä, kunnanjohtajan tätä puoltaessa, eikä ansiomerkin hakemista tarvitsisi odottaa eläkejuhliin.

 

Viimeinen muutos ohjeistiin koskisi arvonimien hakemista. Arvonimen hakemisen mahdollisuus tutkittaisiin erityisesti kunnan palveluksessa ansioituneiden henkilöiden osalta tapauskohtaisesti.

 

Henkilöstön huomioimisesta laadittujen ohjeiden päivittämistä voi perustella henkilöstön hyvinvoinnin näkökulmasta sekä henkilöstön pito- ja vetovoimatekijänä. Rautavaaran kunnan henkilöstön vuoden 2023 työhyvinvointikartoituksen tulokset olivat loistavalla tasolla, kun työhyvinvointiprosentiksi muodostui erinomaiset 86,3 %. Lisäksi peräti 98 % vastaajista olisi valmis suosittelemaan nykyistä työpaikkaa tuttavalleen. Haasteellisista vuosista (korona-aika ja Rautavaaran kuntaan kohdistunut kyberhyökkäys lokakuussa 2023) huolimatta Rautavaaran kunnan henkilöstön työhyvinvointi on hyvällä tasolla ja useilla osa-alueilla jopa parempi kuin verrokeilla. Edellä mainittuihin tekijöihin vedoten henkilöstön huomioimisen ohjeisiin tehtävät muutokset olisivat perustellut.

 

Hallintosäännön 7 §:n 77 kohdan mukaisesti kunnanhallitus ratkaisee henkilöstöä koskevien ohjelmien ja ohjeiden hyväksymisen.

  

 

Päätösehdotus Yhteistyökomitea ehdottaa, että kunnanhallitus päättää

hyväksyä päivitetyn ohjeistuksen henkilöstön huomioimisesta

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäyksenä merkitään, että palkalliset vapaapäivät myönnetään takautuvasti korkeimman palvelusajan mukaan.

 

 

khall 10.06.2024 § 75  

118/01.02.03/2024  

 

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Kärnä

 

Päätösehdotus kunnanhallitus päättää

hyväksyä päivitetyn ohjeistuksen henkilöstön huomioimisesta

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.