RSS-linkki
Kokousasiat:https://rautavaara.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2026/Pykälä 56
Kunnan työllistämistukien uudistaminen
khall 27.04.2026 § 56
117/00.01.02/2026
Valmistelija Kunnan elinkeino- ja kehittämispalvelut
Kunnanjohtaja Mikko Kärnä
Rautavaaran kunta on uudistamassa työllistämis- ja elinkeinotukiensa rakenteen. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa paikallisten yritysten kilpailukykyä, houkutella uusia asukkaita ja tukea työttömien rautavaaralaisten työllistymistä sekä lisätä kunnan vetovoimaa uusien asukkaiden houkuttelemiseksi.
Uudet tukimuodot on tarkoitus ottaa käyttöön 1.5.2026 ja niitä myönnetään talousarvioon osoitettujen määrärahan puitteissa.
Uuteen ehdotettuun tukirakenteeseen kuuluvat seuraavat tukimuodo seuraavine ehtoineen:
Rekrytointiuki
Tukee uuden työntekijän palkkaamista yritykseen. Tukitaso on nostettu 400 euroon kuukaudessa (aiemmin 150 €/kk) ensimmäisten kuuden kuukauden ajalta ja 250 euroon kuukaudessa kuukausina 7–12.
Työsuhteen jatkuessa vähintään 12 kuukautta maksetaan 1 000 euron pysyvyysbonus. Tuki on tarkoitettu kaikenkokoisille rautavaaralaisille yrityksille, yhdistyksille ja säätiöille.
Työttömän työnhakijan työllistämistuki
Porrastetaan työttömyyden keston mukaan. Vähintään 2 kuukautta työttömänä olleen palkkaamiseen myönnetään 400 €/kk, vähintään 6 kuukautta työttömänä olleen 500 €/kk ja yli 12 kuukautta työttömänä olleen 600 €/kk.
Tuen kynnystä on laskettu 200 päivästä kahteen kuukauteen.
Pysyvyysbonus 1 000 € maksetaan, mikäli työsuhde jatkuu vähintään 12 kuukautta.
RautavaaraBonus
Kyseessä on uusi vetovoimatuki. Tuki palkitsee Rautavaaralle muuttavan henkilön kertakorvauksella: 1 500 € paikalliselle työnantajalle työllistyvälle kuntaan muuttavalle henkilölle, 1 000 € kuntaan muuttavalle, mutta kunnan ulkopuolelle työllistyvälle (etätyöt, naapurikunnat yms.) sekä 800 € paluumuuttajalle, joka työllistyy.
Tuki maksetaan jälkikäteen työsuhteen jatkuttua 12 kuukautta edellyttäen, että henkilön kotikunta on Rautavaara.
Perustamistuki
Uudelle yritykselle maksettavaa perustamistukea nostetaan 200 euroon kuukaudessa (aiemmin 150 €/kk). Tuki maksetaan kahdessa erässä 6–12 kuukauden ajalta.
Yrityksen kehittämistuki
Myönnetään tukea yrityksille koulutukseen, markkinointiin ja messuosallistumiseen enintään 50 % hyväksytyistä kustannuksista, enimmäismäärän ollessa 1 500 €/vuosi (aiemmin 1 000 €).
Tukea ei makseta, mikäli rahoitusta em. toimenpiteisiin voidaan saada muista julkisista rahoituskanavista.
Oppisopimustuki
Oppisopimustukea ehdotetaan nostettavaksi1 500 euroon vuodessa per oppisopimus (aiemmin 1 000 €).
Yhteismarkkinointituki
Yhteismarkkinointituki avoimille työpaikoille tai myytäville yrityksille pysyy ennallaan: kustannusjako 50/50, kunnan enimmäisosuus 300 €/kampanja.
Työmatkatuki
Toiselle paikkakunnalle työllistyvälle rautavaaralaiselle on 150 €/kk enintään kuuden kuukauden ajan. Tuen kynnys on laskettu 200 päivästä kahteen kuukauteen. Tuen myöntäminen edellyttää vähintään 20 km yhdensuuntaista työmatkaa.
Kaikki tuet ovat de minimis -tukea (EU 2023/2831) ja haetaan sähköisellä lomakkeella. Tukimuodosta on neuvoteltava ennakkoon kunnan edustajan kanssa.
Tukimuodot otetaan käyttöön 1.5.2026 alkaen ja niitä myönnetään määrärahojen puitteissa.
Liitteet ja oheismateriaali Kunnan tuet_ kunnan hallitus 27042026 (tukiehdot ja -tasot)
Vaikutusten arviointi Laadittu (liitteenä)
Esittelijä Kunnanjohtaja Mikko Kärnä
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää
hyväksyä Rautavaaran kunnan uudistetun työllistämis- ja elinkeinotukirakenteen esitetyn mukaisen ja valtuuttaa elinkeino- ja kehittämispalvelut ottamaan tukiohjelmat käyttöön välittömästi päätöksen jälkeen.
Päätös
Työllisyyskoordinaattori Sinikka Karhunen oli mukana kokouksessa klo 17.58-19.01 ja esitteli tukien uudistamista.
Mikko Kärnä oli poissa kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 18.20-18.22 välisen ajan.
Kunnanjohtaja teki asian käsittelyn aikana muutetun päätösehdotuksen:
- Rekrytuki-kohdan perusteluja muutetaan kuulumaan seuraavasti: Tuki on tarkoitettu kaikenkokoisille yrityksille, yhdistyksille ja yhteisöille.
- RautavaaraBonuksen kriteerejä muutetaan seuraavanlaisiksi: Tuki palkitsee Rautavaaralle muuttavan, minne tahansa työllistyvän henkilön 1500 euron kertakorvauksella. Tuki maksetaan jälkikäteen, työsuhteen jatkuttua 12 kuukautta edellyttäen, että henkilön kotipaikkakunta on Rautavaara. Henkilön tulee olla asunut Rautavaaran ulkopuolella vähintään 12 kuukautta.
- Työmatkatuen kriteerejä muutetaan seuraavasti: Maksetaan maksimissaan 150 e /kk, 5 snt / km ja maksimissaan 6 kuukauden ajalta, kun vähintään kaksi kuukautta työttömänä työnhakijana ollut rautavaaralainen työllistyy, kun työmatka on yhteen suuntaan vähintään 20 km.
- Kunnanhallitus valtuuttaa elinkeino- ja kehittämispalvelut ottamaan tukiohjelmat käyttöön välittömästi päätöksen jälkeen sekä tekemään liitteen mukaiseen tukirakenteeseen teknisluontoisia korjauksia muutettujen päätösehdotusten mukaisesti.
- Muut kohdat alkuperäisen päätösehdotuksen mukaisesti.
Hyväksyttiin yksimielisesti.